Joensuussa populismista vastuulliseen päätöksentekoon
Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestö ry:
Joensuussa populismista vastuulliseen päätöksentekoon
Joensuun talousarviota ensi vuodelle tehdään synkissä tunnelmissa. Taloudenhoito edellyttää nyt vastuullisuutta kaikilta päättäjiltä ja yhteisesti sovituista linjauksista kiinni pitämistä. Nyt ei ole varaa tunnepohjaisiin ratkaisuihin, vaan on vastuullisesti yritettävä luotsata koko kaupungin talous kestävämmälle pohjalle. Huolimatta monista yrityksistä hillitä kustannuskehitystä, monet menot ovat kasvaneet ennakoitua enemmän. Näin ei voi jatkua.
Edelleen on toteutettava tuottavuusohjelmaa ja pyrittävä löytämään uusi tapoja tehdä samat asiat vähemmällä rahalla. Samalla on käytettävä kaikki keinot tulojen lisäämiseksi. Samanaikaisesti kaikki keinot kulujen hillitsemiseksi on käytettävä ja pidättäydyttävä uusista menoista, ellei vastaavasti voida vähentää jostain muualta. Perusteiltaan kyseenalaisen ns. sakkomaksun poisto erikoissairaanhoidosta on viimeinkin saatava hoidettua laajalla poliittisella rintamalla ja ilmoituslehtien määrää on järkevöitettävä. Jo ilmoituslehtiä karsimalla ja keskittymällä levikiltään merkittäviin lehtiin saadaan säästöön summa, jolla voidaan palkata muutama käsipari tarpeisiin, mutta joita ei resurssipulan vuoksi riitä hoitamaan. Pitemmän päälle heikoimmista huolehtiminenkin edellyttää kestävää taloutta. Alijäämän kasvattaminen ja velkaantuminen eivät ole vastuullista politiikkaa kenenkään kannalta.
Työllisyyden parantaminen edellyttää aktiivista elinkeinopolitiikkaa, jotta veronmaksajien määrää voidaan lisätä. Tässä suhteessa on myönteisiä tietoja jo tullutkin, mutta lisää tarvitaan.
Itä-Suomen Yliopisto (UEF) on ovella, avatkaa!
Joensuun Kokoomuksen kunnallisjärjestö:
Itä-Suomen Yliopisto (UEF) on ovella, avatkaa!
Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestö kehottaa yliopistoa, kaupunkia ja elinkeinoelämää parempaan yhteistyöhön. Edessä on suuria haasteita, joista tulee ottaa kaikki hyöty irti.
Joensuun nettisivuilla (www.joensuu.fi) kohtaa ensimmäisenä tasavertaisen valinnan: Menenkö yliopistokaupunki Joensuun sivuille vai itse yliopiston sivuille? Kotisivuilla yliopisto on kaupungin rinnalla tärkeällä paikalla, mikä on Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestön mielestä täysin oikea linja. Varsinkin Joensuun kokoisessa, suhteellisen pienessä kaupungissa tulee ottaa kaikki hyöty ja yhteistyönäkökulmat irti laadukasta tutkimusta harjoittavasta ja korkeatasoista opetusta antavasta yliopistosta.
1.1.2010 starttaava uusi, uljas, Itä-Suomen Yliopisto tähtää strategiassaan Suomen kolmen parhaan ja maailmanlaajuisesti 200 parhaan yliopiston joukkoon. Tavoite on kova, mutta parhaimmillaan hyvinkin realistinen. Viimeistään nyt on Joensuun kaupungin ja alueen elinkeinoelämän havahduttava siihen, että aivan vieressä aloittaa yli 10 000 ihmisen organisaatio, joka huutaa yhteistyökumppaneita ja haluaa suuressa vuorovaikutuksessa palvella myös maakuntia tuottamalla arvokasta tutkimusta ja kouluttamalla osaajia kuntien ja yritysten tarpeisiin.
”Yliopiston, kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyö tulee olla katkeamatonta, rakentavaa ja dynaamista.” linjaa Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestön puheenjohtaja Markus Kytölä. Uuden yliopistolain mukaan vähintään puolet yliopiston hallituksen jäsenistä tulee olemaan yliopistoyhteisön ulkopuolelta, mikä vain edesauttaa yhteistyötä tulevaisuudessa. ”On kaikkien etu, että keskusteluyhteys ja vuorovaikutus tämän tärkeän kolminaisuuden kesken vain paranevat entisestään.” toteaa Kytölä.
Kaupungin julkisesta ilmoittelusta
Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestö ry :
Kaupungin julkisesta ilmoittelusta
Kokoomuksen Joensuun kunnallisjärjestö on tyrmistynyt Joensuun kaupunginhallituksen päätöksestä (6.4.2009) julkisen ilmoittelun osalta. Kaupungin kuulutukset julkaistaan jatkossakin kaupungin virallisilla ilmoitustauluilla sekä verkkosivuilla ja lisäksi Karjalaisessa, Karjalan Maassa sekä Viikko Pohjois-Karjalassa. Karjalan Maa ja Viikko Pohjois-Karjala ovat levikiltään (n. 4000 KM ja VPK n. 8000) pieniä. Karjalan Heilin jakelu on selkeästi Joensuun suurin yli 32.000 lehden jakelullaan Karjalaisen pitäessä paikkaa toisena yli 20.000 lehden levikillä.
Karjalan Maan ja Viikko Pohjois-Karjalan jakelu Joensuussa on kummallakin muutamia tuhansia. Olisiko kaupungin kannattanut käyttää rahansa oikein ja panostaa tiedotuksessaan laajalevikkisimpiin lehtiin? ”Viestintätuki pysyköön valtakunnallisena, eikä kuntien tehtävänä” toteaa kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Arja Laukka.
Karjalainen ja Karjalan Heili täyttäisivät hyvin lehtinä Joensuun tiedotustarpeet.
Kunnallisjärjestö iloitsee kuitenkin kaupunginhallituksen viisaudesta olla julkaisematta tiedotteita vain ilmoitustauluilla ja internetissä, sillä kaikilla kuntalaisilla ei ole mahdollisuutta käydä kaupungintalon ilmoitustaululla tai tutustua asioihin verkkoyhteyden puuttumisen takia.
Vanhemmat | Uudemmat